Finnish Lutheran Church in Ball

Pastori Timon saarna, Syyskuun 28, 2008

20th Sun after Pentecost, Matthew 21:23-32

“Parempi myöhään kun ei milloinkaan”, siinä tiivistettynä päivän aihe. Toinen poika lupaa, mutta ei kuitenkaan tee. Toinen poika ei lupaa, mutta tekee kuitenkin.

Ensi sijassa Jeesus halusi tällä vertauksella kuvata eroa hänen vastustajiansa ja hänen seuraajiansa välillä. Jos joku oli uskonut Johannes Kastajan olevan Jumalan lähettämä profeetta, hänen oli parempi uskoa myös Jeesukseen, sillä Johannes oli vain ja ainoastaan ollut Jeesuksen asialla. Siksi kansan johtomiehet olivat tässä asiassa puun ja kuoren välissä. He olivat tyypillisiä populisteja, jotka elivät siitä mitä muut sanoo, mikä on enemmistön kanta. He eivät kuitenkaan vielä uskaltaneet vastustaa Jeesuksen julistusta, koska kansa oli uskonut Johannes Kastajan sanomaan.

Joskus ihmisen sydämen ovi Jumalalle ei aukene, ja käy niin että hänestä tulee Jumalan vastustaja.
Neutraalina on loppujen lopuksi vaikeinta pysyä asioissa, jotka ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä. Jeesuksen ajan kansanjohtajat yrittivät olla neutraaleja suhteessa Jeesukseen, mutta lopulta heistä juuri tuli Jeesuksen vihollisia.

Kansanjohtajien vastapainona oli kuitenkin kokonaan toisenlainen joukko, portot ja publikaanit, joita kartettiin ja pidettiin jumalattomina ja menetettyinä tapauksina. Nämä ihmiset avasivat sydämensä oven niin Johanneksen parannussaarnalle kuin Jeesuksen julistamalle sanomalle Jumalan valtakunnasta. Ehkä nämä ihmiset tunsivat oman itsensä sittenkin parhaiten. He tiesivät mitä heidän sisimmässään oli. Eivät he edes kuvitelleet omilla teoillaan ja hurskaudellaan voivansa seisoa Jumalan edessä, vaan he tulivat sellaisenaan, ilman omia ansioita Jumalan eteen pyytämään armoa ja anteeksiantoa. Ja juuri siksi Jeesus kutsui heidät sisälle Jumalan valtakuntaan.

”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”. Asioita on niin helppo siirtää ja ajatella, että kyllä minä tämän ja tuon sitten teen. Huomenna siivoan, soitan ystävälleni, ostan kukkia puolisolle, korjaan eteisen naulakon - huomenna kun on enemmän aikaa.

Toki tässäkin olemme erilaisia, osa meistä ei yhtään siedä sitä, että joku asia on tekemättä, mitä aiemmin se tulee tehtyä sen parempi. Keskustelin kerran erään iäkkään äitinsä menettäneen tyttären kanssa. Hän muisteli äitinsä olleen äärimmäisen täsmällinen ja pedantti vanhan kansan ihminen. Itse asiassa täsmällisyyttä paremmin häntä olisi kuvannut ennakkoon varautuva. Tämä äiti nimittäin tuli vanhetessaan aina vain ennakoivammaksi. Jos aikaisempina vuosina oli sovittu että hän tapaa tyttären kello kuudelta, niin äiti tuli jo viideltä, ja ikääntyessään lisää, hän tuli jo kaksi tuntia aiemmin sovittuun tapaamiseen aina huolitellusti laitettuna. Lopulta tyttären piti alkaa jo huijaamaan kellon ajoissa äitiään ilmoittamalla tapaamiset tarkoituksellisesti liian myöhään, jotta oikeasti oltiin ajoissa.

Aika usein se silti taitaa olla niin, että ryhdymme toimeen vasta kun on aivan välttämätöntä ja on viimeinen hetki. Ja toisinaan käy sen vuoksi niin, että joudumme myös valitsemaan viisaudenlajista huonoimman eli jälkiviisauden. Jos vain olisin tuon tiennyt, niin enpä olisi sitä päätöstä niin pitkään lykännyt, tai jos olisin ollut viisaampi, olisin kyllä myynyt asuntoni ensimmäiselle ostajalle.

Tässä maassa aika moni pankkiiri ja lainanottaja olisivat varmasti eri mieltä nyt, jos niin lainanantajana kuin asuntovelallisena, olisi voinut etukäteen nähdä miten talous tulee kehittymään. Niinpä niin, elämä olisi aika helppoa jos jokaisella olisi tarvittavaa ”sisäpiiritietoa” siitä millaisia ratkaisuja milloinkin kannattaa tehdä, milloin myydä talo, kenen kanssa kannattaa sitoutua, milloin tulee jäädä eläkkeelle.

Evankeliumin vertauksessa viisas on se, joka tekee eikä vain sano tekevänsä. Takinkääntäminen (flip flopping?) ei ehkä ole poliittisesti korrektia, mutta evankeliumissa viisas on se, joka uskaltaa myöntää olleensa väärässä. Toinen pojista ei halunnut mennä isänsä töihin, mutta tuli jälkeenpäin uusiin ajatuksiin ja meni sittenkin. Toinen pojista taas antoi ulospäin viisaan ja oikean vastauksen. Totta kai hän tekisi niin kuin isä pyytää. Mutta heti kun isä käänsi selkänsä, poika tekikin toisin.

Toinen pojista tajusi olevansa väärässä kieltäytyessään ja siksi halusi palata. Toinen pojista oli taas muodon vuoksi oikeassa, mutta sisimmässään ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä mitä sanoi.

Kyse on siis tärkeimmästä asiasta, ihmisen ja Jumalan suhteesta. Miten siihen vastaan?

Huomaatko, että evankeliumin vertauksessa näkyy kuinka armollinen Jumala on. Kun toinen poika sanoi, että hän ei halua mennä isänsä viinitarhaan töihin, eli hän ei halua ottaa vastaan Jumalan kutsua parannukseen ja pelastukseen, Jumala ei sulkenut häneltä ovia sen vuoksi mitä hän sanoi.

Poika sai aikaa ja vapauden miettiä omia asioitaan. Hän meni itseensä, aivan kuin tuhlaajapoika (Luke 15:17) teki ja palasi lopulta isänsä luo. Reissu oli verottanut elämää paljon, mutta ovi oli auki hänen kotiinpaluuseen ja vastaanotto isän kodissa oli riemullinen.

Tämä oli ja on myös Jeesuksen viesti meille kaikille. Jumala kutsuu meitä yhteyteensä ja palaamaan siihen. Joskus se vaatii menemistä itseemme, nöyrtymistä ja suhteemme korjaamista Taivaalliseen isäämme. Tässä asiassa meidät on kutsuttu olemaan harvinaisen rehellisiä myös itsellemme. Kuten sanotaan ”rehellisyys maan perii”, ”honesty is best policy”. Toinen viinitarhan omistajan pojista otti isän kutsun kylläkin vastaan, mutta vain kevyesti ja muodollisesti, niin kuin Jeesuksen ajan kansan uskonnollinen johto. He olivat ulkonaisesti hurskaita ja uskossaan oikeaoppisia, mutta sydämessään heillä oli muut asiat rakkaampia ja Jeesuksen sanat siksi loukkasivat heitä.

Toinen pojista eli taas kuten publikaanit ja portot. Ulkoisesti kaukana Jumalasta, mutta sisäisesti he juuri kaikkein eniten kaipasivat ja janosivat elämänsä tyhjyyteen ja rauhattomuuteen jotain kestävämpää, puhdasta ja todellista. Heillä oli Jeesuksen kokoinen aukko omassa sisimmässä.

Aikansa omaa tietä kuljettuaan he halusivat palata siihen yhteyteen, johon Jumala oli alun perin heidät luonut ja kutsunut.

Suhde Jumalaan kestää omat epäilyksemme, etsintämme, omat rikkomuksemmekin. Se mistä Jumalan sana halua meitä kuitenkin varoittaa on ajautumista ”muotouskovaisiksi”. Uskonto ja usko eivät ole olemassa näön tai tavan vuoksi. Jumala ei ole kiinnostunut missä kirkossa käymme tai kuinka aktiivisia jäseniä olemme. Jumala on kiinnostunut siitä onko hänellä paikkaa meidän sydämessämme. Kaikki lähtee siitä mitä on sydämessä, kuten Raamattu sanoo: ”Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen”. (Rm 10:10).

”Parempi myöhään, kun ei milloinkaan”, mutta älä silti viivyttele, sillä tärkein asia, tärkein valintamme elämässämme, ei kaikesta tärkeydestä huolimatta sittenkään ole se millaisessa talossa asumme tai edes se millaisen ammatin, työpaikan tai aviopuolison valitsemme. Tärkein valintamme on iankaikkinen valinta, suhteemme Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Tämä valinta on jo tehty puolestamme, koska Kristus on kuollut syntiemme puolestamme ja ylösnousemisellaan avannut meille tien ikuiseen elämään. Meidän osuutemme vajavaisina ja erehtyvinä ihmisinä on vastata tähän ikuiseen kutsuun. Palata siihen ja juurtua siihen. Palata siihen silloinkin, vaikka olemme ensin sen kutsun kieltäneet. Ja palata jopa silloinkin kun olemme omissa voimissamme luottaneet omaan vanhurskauteemme, sanoneet toista ja tehneet kuitenkin toista.

Oli elämäntilanteemme mikä hyvänsä, ehtoollispöydässä meitä tänään yhdistää sama ja yhteinen Kristuksen kutsu. Ottaa vastaan hänen anteeksiantonsa, sovituksensa ja kaikki pelastuksen lahjat ja lähteä taas seuraamaan häntä.

Saarnat Suomeksi	Previous Sermons in English
Syysk. 14, 2008	*Sep. 14, 2008*
Elok. 31, 2008	Aug. 31, 2008
*Elok. 24, 2008*	*Aug. 24, 2008*
Toukok. 25, 2008	May 25, 2008
Toukok. 11, 2008	May 11, 2008
Huhtik.27, 2008	April 27, 2008
*Maalisk. 30, 2008*	Mar. 30, 2008
Maalisk. 23, 2008	Mar. 23, 2008
Mar. 09, 2008	Mar. 09, 2008
	Feb.10, 2008
	Jan.27.2008
	Jan 13,2008 Baptism of Our Lord